
Houkuttaako seksivälineeseen tarttuminen? – Seksuaaliterapeutti jakaa vinkit ensikertalaisille
Kaksi viidesosaa suomalaisista on käyttänyt elämänsä aikana jotakin seksivälinettä. Ensimmäiset kerrat seksivälineiden kanssa, yksin taikka parisuhteessa, ovat aina kutkuttavia hetkiä. Nyt suomalaiset jakavat tarinoita omista ensikokemuksistaan seksivälineiden parissa. Lisäksi uusien asioiden kokeileminen voi olla jännittävää, joten Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti neuvoo, miten valita juuri itselle sopiva ensimmäinen seksiväline.
Seksivälineet monipuolistavat seksiä ja itsetyydytystä. Niillä voi myös saada aikaan täysin uusia tuntemuksia, joita ei olisi muilla tavoin mahdollista kokea. Kaalimato.com kysyi vuoden 2016 tutkimuksessaan, käyttävätkö suomalaiset seksivälineitä. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia suomalaisista on käyttänyt jotain seksivälinettä. Suomalaisnaisista 23 prosenttia käyttää seksivälineitä sekä yksin että kumppanin kanssa, kun taas miehillä vastaava osuus on yhdeksän prosenttia. Ikäryhmistä eniten seksivälineitä ainoastaan yksin käyttäviä ovat 18–29-vuotiaat. Puolestaan seksivälineitä sekä yksin että kumppanin kanssa käyttävistä suurin ikäryhmä on 30–39-vuotiaat suomalaiset.
Mielenkiinto tutustua seksivälineisiin herää usein, kun oma seksuaalisuus alkaa enenevissä määrin kiinnostaa. Ensimmäisen seksivälineen ostamista iästä riippumatta saattaa kuitenkin hankaloittaa esimerkiksi koettu häpeä tai pelko kiinnijäämisestä.
– Seksivälineiden käyttäminen on erinomainen tapa harrastaa turvaseksiä ja tutustua omaan kehoonsa, eikä sitä ole syytä häpeillä. Tutustumisen seksivälineiden maailmaan voi halutessaan aloittaa ottamalla aluksi pelkän liukuvoiteen mukaan seksiin ja tekemällä tutkimusretken seksivälineitä myyvään liikkeeseen tai verkkokauppaan joko yksin tai kumppanin kanssa, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen muistuttaa.
Ensikerrat seksivälineiden kanssa ovat itseen ja omiin mieltymyksiin tutustumista
Kaalimato.com kysyi verkkosivuillaan, millaisia muistoja suomalaisilla on ensikerroistaan seksivälineiden kanssa:
Huolellinen valmistautuminen takaa mukavan ensikokemuksen
Kun ensimmäinen seksiväline on saapunut kotiin, on hyvä muistaa muutama asia. Uuteen seksivälineeseen kannattaa tutustua rauhassa ennen tositoimiin ryhtymistä, jotta välineen ominaisuudet, kuten mahdolliset värinäohjelmat, ovat jollakin tavalla tutut ja itse käyttöhetkellä välineestä voi vain nauttia. Uusi seksiväline on suositeltavaa pestä ennen ensimmäistä käyttökertaa. Yleisimmin seksivälineet voidaan pestä haalealla saippuavedellä, jonka jälkeen seksivälineen joko annetaan kuivua itsestään tai se taputellaan kuivaksi. Tuotekohtaiset pesu- ja hoito-ohjeet kannattaa tarkistaa aina ennen pesua.
– Mikäli kaupasta tarttuu mukaan seksiväline yhteisiä lemmenhetkiä silmällä pitäen, jonka käytöstä kumppanilla ei kuitenkaan ole aikaisempaa kokemusta, on hänelle hyvä antaa mahdollisuus tutustua siihen ensin yksin. Mikäli seksivälineet ovat uusi asia molemmille osapuolille, voi niihin tutustuminen olla hauska yhteinen juttu, Lavikainen vinkkaa.
Seksuaaliterapeutti: Huomioi nämä asiat hankkiessasi ensimmäistä seksivälinettäsi
Varmoja valintoja vasta-alkajille
Mikäli tuotevertailuiden tekeminen ei ole mieleistä puuhaa, löytyy Kaalimato.comin valikoimasta aloittelijoille sopivia kestosuosikkeja:
Lisätietoja:
Mikko Rosén, toimitusjohtaja, Kaalimato.com, [email protected], +358 50 56 43 661
75 prosenttia suomalaisista on harrastanut seksiä kodin ulkopuolella
Turhaan mystifioitu elämän alue - viisi myyttiä seksivälineistä
Näin joulu näkyy seksivälinekaupassa: tuhmat tontut suosittuja
Suomalaisnaisten suosikkipetikumppanit
Vain joka neljäs suomalainen kehtaa ostaa kaupasta seksivälineitä
Näin suomalaisten seksikokemukset vaihtelevat alueittain
Joka kymmenes suomalainen kokee seksuaalista haluttomuutta parisuhteessaan
Yli puolet suomalaisista omistaa tai olisi halukkaita omistamaan seksivälineitä - eniten kiinnostusta on orgasmi- ja kiihotusvoiteisiin
Seksivälineiden omistajilla peitto heilunut pandemian aikana muita suomalaisia useammin
Joka viides suomalainen ei uskalla ehdottaa kumppanilleen uusien seksivälineiden kokeilemista
Millä suomalaiset leikkivät?
Suomalaiset suhtautuvat yhä nihkeästi seksivälineiden käyttöön
Miesten seksivälineet ovat edelleen tabu
Seksielämäänsä tyytyväisimmät suomalaiset löytyvät Keski-Suomesta
Suomalaiset pitävät Kaalimatoa monipuolisena, asiantuntevana ja turvallisena
Suomalaiset hankkivat enemmän seksivälineitä kesällä
Suomalaiset suosivat vuodesta toiseen samoja seksivälineitä
Suomalaiset suhtautuvat miesten seksivälineisiin hieman aiempaa avoimemmin
Voinko säilyttää jellysauvaani pahvilaatikossa? Vai tulisiko se kääriä muoviin?
Mitä sauvaa suosittelisit aloittelijalle? Olisi kiva saada kerralla kunnon sauva, joka kestää pidempäänkin. Kuitenkin sauvan tulisi olla helppokäyttöinen ja -hoitoinen. Elän parisuhteessa ja haluaisin sauvalla piristää suhdettamme.
Hei!
Mitkä seksivälineiden materiaaleista soveltuvat kumiallergikoille?
Terveisin allerginen
Hei, klitoriskiihoittimeni irroitettava "jellymateriaali" on jostain syystä vaurioitunut säilytyksessä, aivan kuin sulanut osin. Saako niitä tilattua uusia?
Hei Annu!
Olen ollut mieheni kanssa kuutisen vuotta. Lähi-aikoina olemme löytäneet uusia kiinnostuksia seksin saralla. Ajattelimme viettää ikimuistoista joulua pvc-lakanan ja kenties vaniljalta tuoksuvien kynttilöiden lomassa.
Hei, olen jo pitkään etsinyt sopivaa seksilelua ja tuotteistanne olen löytänyt micro butterflyn sekä mini delfiinin, jotka vaikuttivat mielenkiintoisimmilta. Kumpi soveltuu paremmin...
hei. annu voiko fleshlight (tekovaginaa nuolla kielellä tai muuta sen sellasta tehdä kun en oikeen ole varma nii sen takia kysyn. :)
Joudun elämään tovin kautta jolloin sexiä saan vain 3-4 vkon välein. Se on jo osoittautunut hankalaksi ja siksipä tekopenistä nyt elämäni ekan kerran, lähes viiskymppisenä naisena katselen.
Penispumppua käyttäessäni terskan alle kerääntyy "nestettä"? tai vastaavaa joka melkein kolminkertaistaa peniksen lepokoon. Reaktio palautuu takaisin normaaliksi n. 36 tunnissa. Mistä moinen johtuu...
Onko kaalimato.com sivuilta ostetut tuotteet 100% turvallisia/hygienisiä kun ne toimitetaan kotiin. Voiko niistä saada mitään "tauteja"?
Hei.
Ostin FLESHLIGHT:in teiltä pari kuukautta sitten ja en ole pessyt sitä saippualla niinkuin ohjeissa mainittiin. Silti se on ollut "tahmea" heti alusta asti aina kun on märkä tai kuiva ja ei ole puuteroitu.
Mitä kiihotinta suosittelisit kokeiltavaksi sellaisille jotka ei aikasemmin ole kokemusta, harkinnassa ollut hankkia mutta ku vaan tietäs mistä aloittaa....